Liikettä ja Oivallusta – Lasten motoristen taitojen havainnointi ja tukeminen arjessa – koulutus
Järjestämme yhdessä urheiluopistoverkoston kanssa maksuttoman koulutuksen, joka on suunnattu varhaiskasvatus- ja esiopetusikäisten parissa työskentelevälle kuntien henkilöstölle. Koulutukseen ovat tervetulleita myös palvelusetelipäiviäkotien henkilöstö sekä perhepäivähoitajat. Osallistujilla ei tarvitse olla liikunta-alan pohjakoulutusta, eli osallistua voit hyvin matalalla kynnyksellä. Koulutus järjestetään monimuotoisena sis. etä- ja lähiopetusta
Koulutuksen avulla opit:
tukemaan lasten liikunnallisen elämäntavan omaksumista.
kehittämään osaamistasi motoristen taitojen havainnointiin, motoristen oppimisvaikeuksien tunnistamiseen sekä taitojen kehittämiseen osana arjen toimintaympäristöä.
käytännön keinoja innostaa lapsia liikkumaan monipuolisesti, vahvistaa osallisuutta sekä kokemuksia liikunnan ilosta ja onnistumisista.
Koulutuksen toteutus:
Koulutus toteutetaan monimuotoisesti ja se sisältää 12x 45min. etäopetusta ja 12 x 45min. käytännönläheistä lähiopetusta urheiluopistossa tai omassa toimintaympäristössä.
Keväällä toteutetaan kaksi koulutusta Lohjalla ja Helsingissä. Koulutusten aikataulu
Kisakallio, Lohja
Ti 25.3 Etäluento klo 12.30-14.00
To 27.3 Etäluento klo 12.30-14.00
To 3.4 Lähiopetus klo 9.00-15.00
Ti 8.4 Etäluento klo 12.30 -14.00
Pe 11.4 Lähiopetus klo 9.00-15.00
Ti 22.4 Etäluento klo 12.30-14.30
Urhea, Helsinki (paikka tarkentuu)
Ti 25.3 Etäluento klo 12.30-14.00
To 27.3 Etäluento klo 12.30-14.00
La 5.4 Lähiopetus klo 9.00-15.00
Ti 8.4 Etäluento klo 12.30 -14.00
La 12.4 Lähiopetus klo 9.00-15.00
Ti 22.4 Etäluento klo 12.30-14.30
LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN