Ajankohtaista

06.11.2024

Kisakallion blogi: Motorinen monipuolisuus - luova voima urheilijan taustalla

Kisakallion osaamisen kehittämisen kokonaisuudessa ydinosaamista on liikuntataitojen oppiminen ja opettaminen. Olemme jo pitkään keskittyneet erityisesti lasten ja nuorten motoristen taitojen kehittämiseen sekä taitojen hyödyntämiseen liikkumisessa ja urheilussa.

30.10.2024

Kansainvälisyys näkyy Kisakallion jäähallissa curlingin merkeissä

Kisakallion jäähalli muuntautuu kansainvälisten curlingtapahtumien aitiopaikaksi marras-joulukuussa, kun Lohjalla pelataan kolme erilaista tapahtumaa yhteistyössä Kansainvälisen Curlingliiton kanssa.

23.10.2024

Tiedote: Uusia johtajavalintoja laajenevaan Kolmen Kampuksen Urheiluopistoon

Kisakallion ja Pajulahden urheiluopistot 1.1.2025 yhdistävään Kolmen kampuksen urheiluopistoon on tehty uusia johtajavalintoja. Jo aiemmin toimitusjohtajaksi nimetyn Petri Tarkkasen ja varatoimitusjohtajaksi nimetyn Tero Kuorikosken lisäksi Kolmen Kampuksen Urheiluopiston hallitus on vahvistanut seuraavat johtajavalinnat.

16.09.2024

Kisakallion blogi: Nopeusominaisuuksien kehittymisen seuranta harjoituskaudella

Tunnetusti sisäpalloilulajien kausi päättyy Suomessa yleensä kesän kynnyksellä ja jatkuu syksyllä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kesän korvilla joukkueharjoitusten määrä lajin parissa hieman vähenee ja keskitytään lajin vaatimusten pohjalta fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen seuraavaa kautta varten.

02.09.2024

Kisakallio yhteistyöhön Nummelan Palloseuran kanssa

Kisakallion Urheiluopisto ja vihtiläinen Nummelan Palloseura ovat solmineet kaksivuotisen yhteistyösopimuksen.